TOTTIS / TOKO<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

RONI tottis

Alkuun hieman seuraamista. Meinasi olla pieniä merkin kyttäysoireita, ei ääntä kuitenkaan. Hyvä paikka pk-puolta ajatellen, tokoon hivenen liian edessä. Täyskäännöstä vasemmalle isoilla kroppa- ja ääniavuilla, teki pari mainiota käännöstä.

Liikkeestä maahanmenoa namilla ja alaskumartumalla. Saatiin aikaiseksi muutama suhteellisen nopea maahanmeno. Otin kaksi kertaa ilman apuja, nopeutta oli OK. Peffa meni alas asti joka kerta J

Liikkeestä istuminen. Otimme avuksi kentältä löytyneen uuden "apuvälineen" eli ilotulitusraketin kepin. Hipaisin takaa päin koiran peffaa käskyn yhteydessä è istuminen nopeutui huomattavasti. Koira reagoi apuun positiivisesti, ei paineistunut. Koetan jatkaa tuolla eteenpäin.

2kg nouto. Reenattiin rauhassa odottamista, kun heilun heiton kanssa, meni ok, ei yrittänyt varastaa. Lähti hyvällä vauhdilla, kapulalla pientä sohlaamista (oli kai liian painava…), toi laukalla perille asti, hyvä luovutus. Pallo palkaksi. Täytyy reenata tuota ison kapulan nostamista.

DEMI toko

Alkuun neiti toi tarjolle 2kg kapulan hirmu vauhdilla :-)

Seuraamista ja oikeaa paikkaa, koetin ottaa liikkeellelähtöjä "sivu"-käskyllä. Näytti ihan OK:lta. Otettiin kahta askelta vasemmalle ja oikealla. Vasen meni hyvin, oikealle siirtymisessä koira oli epävarmempi, palaan vain yhden askeleen siirtymiseen. Peruuttaminen meni hyvin, otettiin vain askel kerrallaan, koira innoissaan, vaikka talloin monta kertaa sen housuille…

Metallinouto hyvällä vauhdilla kapulalle, hienosti takaapäin nosto ja laukalla perille saakka! Luovutus ehkä noin 10cm liian kaukana, muuten hyvä.

Ruutua ensin täydeltä matkalta, meni hyvin ruutuun, pysähtyi SEIS käskyllä, mutta liukui takaisinpäin ruudun eteen…otin uudestaan ja seuraava meni ruudun hakemiseksi. Menimme lähemmäs ruutua, josta useita onnistuneita suorituksia keskelle ruutua ja hyvillä pysäytyksillä. Samaa toiselta sivulta.

Kaukokäskyjä maahan – seiso – maahan. Koiran edestä alhaalta. Reagoi hyvin käskyihin ja teki asennonvaihdot liikkumatta kun olin aivan edessä. Jos jätin apua pois, pyrki eteenpäin. Ensi kerralla palkka taakse.

ONNI toko

Seuraamista, hieman parempi paikka kun edellisellä kerralla. Käännöksiä, meni hyvin. Juoksua, pikkuista väljyyttä, mutta pysyi hiljaa eikä purrut ohjaajaa :-)

Luoksetulo, haukkui jätössä kaksi kertaa (hiljeni käskyllä) muuten hyvä luoksetulo ja perusasento.

Liikkeestä seisomista peruuttamalla, hyviä suorituksia. Pari kertaa liikkui kaksi askelta käskyn jälkeen. Maahanmenot ok, kerran jätti peffan ylös.

Paikallaolossa nousi kerran istumaan :-( Mutta oli hiljaa joka kerta, otin jättöjä ja lyhyitä pätkiä.

RONI jälki

Aurinkoinen ilma, maastopohja mäntymetsää, sammalta ja kosteaa kuusikkoa, jälki noin tunnin vanha, jana <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />7 metriä, 6 keppiä

Hyvässä vireessä ja hiljaa janalle, tuntui tietävän mitä ollaan menossa tekemään. Jana surkea, eteni noin metrin suoraan ja alkoi pyöriä. Uudelleen lähetys ja koira nosti jäljen oikeaan suuntaan ja lähti menemään, pysähtyi ekalle namille OK ja vielä toinenkin OK, sen jälkeen paha hukka ja pyörimistä PALJON. Onneksi kuitenkin selvitti tilanteen itse ja nosti jäljen uudelleen (eka keppi jäi tässä sähellyksessä!). Jäljesti hieman väljästi, muutamia poikkeamia jäljeltä, mutta kaikki loput kepit nousivat ylös. Pari kertaa kepin nosto näytti sylettävän, kerran meinasi lähteä keppi suussa eteenpäin. Makkarapalkka ei tunnu siis toimivan…Kulmat ok, yhdessä pientä pyörimistä.

 

DEMI jälki

Aurinkoinen ilma, maastopohja sekametsää, sammalta ja umpeen kasvanutta hakkuuaukeaa, jälki noin 1,5 tuntia vanha, jana 15 metriä, 6 keppiä

Hyvällä innolla hommiin. Jana pilalle, sillä Roni pääsi sotkemaan sen, D pyöri Ronin jälkiä ja jouduin viemään sen 2 metrin päähän jäljestä ennen kun pääsi etenemään puhtaalle alueelle ja sai jäljen ylös. Oikea suunta jäljelle. Kohtuullista työtä ekalle kepille. Sen jälkeen kummallinen hukka, koira olisi kovasti halunnut lähteä aivan väärään suuntaan, veikkaan jänistä…tämän jälkeen taas ihan ok työtä ja siistit kulmat. Tien ylityksen jälkeen jäi keppi. Kehuin koiraa hyvästä ylityksestä ja ilmeisesti keskittyminen herpaantui sen verran, että koira käveli kepin yli (suoraan kepin päältä). Hyvää työtä, kunnes tultiin kissanpas..lle, jota piti maistaa. Yts-käskyllä tiputtu herkut ja jatkoi jälkeä. Nosti hienosti kaikki loput kepit. Toisella tien ylityksellä kävi tarkastamassa tietä noin metrin verran molempiin suuntiin ja sitten hienosti yli.

ONNI jälki

Jälki takapihalla, noin 1,5 tuntia vanha, lihapullaa joka toisella askeleella

Onniksi huono jälki, pari pientä hukkaa ja yksi pissitauko! Loppu tarkempaa, melkein kellontarkkaa.