Ilmana pieni lumisade (yöllä oli satanut noin seitsemän senttiä ja kenttä auraamaton (seli seli)). Lämmintä noin viisi pakkasastetta. Mukana Ninni, Penni, Spiidi ja Nemo + Pihla ja Rodeon. Olimme Simonkadun kentällä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

RONI

Aloitin viemällä Ronille eteenmeno palkan kentän päähän. Koira paikallaolossa toisessa päässä. Neronleimauksen seurauksena kutsuin koiran kentän poikki luokse ja hyppäytin vielä hevsten hyppyesteen yli matkalla è Roni kuvitteli olevansa agilityssä ja siitähän se huuto alkoi…kuinka tyhmä ihminen voi olla.

Otin alkuun seuraamista pätkän verran. Normaalia.

Seuraavaksi istuminen, hidas mutta OK muuten.

Juoksusta maahanmeno ei sitten tänään sujunut…R meni hitaasti ja kun aloin hinkkaamaan jäi jo seisomaan. Onneksi tällä kertaa piti hermo ja lopetin ennen kuin koira huomasi jonkun olevan pahasti vialla. Mietimme Ninnin kanssa mikä mätti ja selitykseksi löydettiin hanki, johon R ei muka osannut käydä maahan…aika laimea selitys, mutta joku kai se on keksittävä ja maahanmeno on ollut tosi vahva jo pitkään ja eilen maneesilla se oli aivan super…No ehkä R ei vaan osaa mennä maahan, eikä istua…eikä paljon muutakaan.

Seuraavaksi otin noutoa joka meni yhtä lailla pelleilyksi. Roni törmäsi kapulaan ja alkoi kaivaa sitä mahansa alle hangesta…taas tämä ontuva hanki selitys. Koira ei siis osaa noutaakaan. Potkin lumet pois kapulan alta ja  sain onnistuneen suorituksen ja tajusin lopettaa…

Viimeiseksi päätin sitten ottaa vielä sen eteenmenon, vaikka arvasin, ettei sekään voi sujua. Viritin koiran ja lähdin seurauttamaan. R näytti tietävän mistä on kysymys, lähetin koiran ja se sinkosi hyvin matkaan, viiden metrin päässä kääntyi ympäri ja alkoi haukkua, että mitä, mitä mitä???!!! Otin koiran sivulle, viritin selkeämmin ja lähetin suoraan sivulta ilman seurautusta ja onneksi R nyt meni perille saakka.

Vielä lopun palloleikillä tapahtui jotain ennen kuulumatonta!!! Roni meni pas…lle kesken leikin…ihan uskomaton reeni. Pohdiskelin Ninnille, että onkohan mun Ronin reenaaminen mennyt aivan liian kaavamaiseksi ja niin ollen tylsäksi jne…täytyy pohtia.

DEMI

Demille seuraamista, joka menee tällä hetkellä oikeastaan tosi hyvin. Paikka on parantunut huomattavasti, vas käännökset ihan jees, vielä hieman hapuilua, mutta peffa alkaa olla jo hyvinkin aktiivinen. Hyviä pysähdyksiä, tosin Ninni huomautti, että osa perusasennoista on vinoja! Tuota pitää alkaa kytätä. Täyskäännökset kohtuullisia, pikkuisen löysähköjä ehkä.

Luoksetulon seisomista ja maahanmenoa muutamia kertoja. Palkka takana (laakamadotkin oppii joskus muistamaan jotain…). Ihan ok suorituksia ja yksi maahanmeno oli jopa nopea J

Paikallaistuminen sillä aikaa kun hain Pihlan kentälle (heräsi kesken D:n reenin). Palkka etujalkojen välissä ja D ITSUI!!! Ninni sanoi, että kira istui vielä ihan rauhassa, eikä edes näyttänyt siltä, että olisi aikonut mennä maahan!!! Ehkä sittenkin…

Kaukoja, palkka takana. Asennon vaihdot suhteelisen hyvin oikein. Virheitä tuli istumisen ja seisomisen välillä ja syynä lienee minun epäselvät käsimerkit. ”istu” ja ”ylös” ovat liian samanlaiset, pitää koettaa saada niitä eriytettyä. Ninni sanoi, että varsinkin etääntyessäni koirasta ”ylös” käsky muuttui yhä enemmän ”istu”-käskyksi. Hyvä huomio.

Demin kanssa on itseasiassa hauska reenata tällä hetkellä!

ONNI

Seurasi vähän (koiran mitan edessä) ja haukkui. Otti yhden luoksetulon ja haukkui matkalla…Liikkeestä maahanmenoja, jotka onneksi menivät jotenkuten. Ja sen jälkeen O haki palloa. Reenitauko näkyi liikana intona è ääni tavallistakin herkemmässä. Normaalisti O ei hauku seuratessaan ja suorittaessaan (paitsi luoksetulon lopussa aina) mutta nyt ääntä taas riitti.